lauantai 5. heinäkuuta 2014

Saunomassa plaunomassa

Me oltiinkin saunomassa, plää. Ja siellä oli kuumaa kuin saunassa-plaunassa. Onneksi oli sellainen pyyhe pyllyn alla, niin ei tarvinnut pomppia koko ajan. Plisi yritti jäähdyttää-päähdyttää sitä heittämällä vettä kivikasaan, plää. Mutta siitä tuli vain kuumempaa, hih! Ei oltu kauan, kun haluttiin mennä jäähylle, mutta plisi vei meidät keittiöön-pleittiöön eikä se ollut yhtään sellainen jäähy-pläähy kuin telkkarissa. Mutta saunassa oli kivaa ja lämmintä!

maanantai 23. joulukuuta 2013

Hyvää Joulua-Ploulua

Me halutaan toivoa kaikille iloista Joulua!



lauantai 15. kesäkuuta 2013

Plää mansikka-plansikka

Nyt me saadaan mansikkakakkua!!! Siiiitä tietää, että on kesä-plesä. Melkein itse metsästettiin plisin kanssa mansikka-altaasta-paltaasta punaisia mansikoita. Ja laitettiin vanilja-paniljaa. Nyt se menee plääkaappiin odottamaan, että me rauhoitutaan-pauhoitutaan. Ettei me hypätä siihen! Ja siiiitten me saadaan syödä se!

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Kesä-plää




Tultiin plultiin metsään ja löydettiin reikä. Maassa oli pliiso reikä-peikä. Plisi sanoi, plettä se on monttu-ponttu. Jellis ajatteli vähän, että se on niin kuin tulivuori-plää. Mutta plää ei siihen mitään vuorta tullut. Me ajatellaan, että se plää on menivuori.

lauantai 11. elokuuta 2012

Makuupussi

Meillä on makuupussi, plää. Tai se on reppupussi, mutta me maataan siinä nukkuessa-pukkuessa. Mutta me myös matkustetaan siinä plää yleensä. Me mennään pussilla, mutta me mennäänkin makuupussilla. Ja plää, hihi, yöllä me annetaan toisillemme makuupuseja.

Pliiso tuuli

Plää! Kesämökillä on niin mukava istua-pistua iison tulen ääressä. Mutta sen täytyy pysyä kiltisti, ettei tule vahinkoja. Ja tietenkin syödään suklaata-puklaata, plää!

lauantai 4. elokuuta 2012

Suklaapalaa plää

Aamuplala on ihan vanhanaikaista. Me syödään plyödään suklaa-puklaa plalaa. Se on terveellistä. Terveelliset-plerveelliset plasiat tekee hyviä juttuja kaikille. Ja suklaa-puklaa tekee hyvää meille eli se on terveellistä, plää! Mutta sitten me syödään vähän aamuplalaakin sen jälkeen, hihi!

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Merellä

Pläiskis sanoo plaallot. Ja me plää otetaan aurinkoa sanoo Plisi. Vaikkei sitä pysty ottamaan plää, kun se on ihan kuuma plää ja tosi kaukana. Mutta kuumuutta otetaan-plotetaan pyyhkeellä. Plisi sanoo, plettä sillä on plaurinkolasit. Mutta eiplää! Ne on mustat lasit ja aurinko on keltainen peltainen. Ei silloinkaan sanota, että jollain on aurinkosilmät, jos joku on lyönyt toista silmään-pilmään pallolla. Sanotaan, että on musta silmä-pilmä. Mutta meillä on lämmin.

lauantai 28. heinäkuuta 2012

Plouhirannassa plomalla

Plää... Täällä me ollaan Jelliksen ja Plisin kanssa katsomassa-platsomassa plomaa. Ja on plää-lämmintä ja aurinko-plaurinko menee silti kohta nukkumaan. Mutta me reppureissattiin rantaan katsomaan. Mutta kohta mennään nukkumaan-plää me ja Plisi ja Jellis.

keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Oltiin mustikkametsässä

Niin! Oltiin ploltiin ottamassa mustikoita-plustikoita. Mahaan otettiin. Pläiti otti mustikkakoneeseen. Mutta me haluttiin syödä niitä siellä heti. Ne oli plerkkua. Ne on nii-iin hyviä! Kohta me taas suunnistetaan kohti seuraavaa mustikkaa-plustikkaa...

lauantai 2. heinäkuuta 2011

Plää-helle!




-Oltiin plää veneilemässä, hih! Ii-ii-so-o me-ee-ri. Ja saatiin mansikkaplakkua missä ploli vanilja-planiljaa! Ja nähtiin plokki-lintuja ja joutsen-ploutsenia. Ja oli kii-ii-vaa-aa!

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

On kyllä aherrettu

-Plää. Ei olla-plolla plaljon plehditty kirjoittaa, kun ollut kiire-pliire, pohtii Pikkis.
-Niin, koska ollaan syöty karkkia-plarkkia eikä karkki suussa voi kirjoittaa.
-Ja Jelliskin on syönyt karkkia. Se on syönyt leijonan osan. Ja me ollaan syöty tiikerin osa, tai oikeastaan kahden tiikerin osa.
-Ja se on paljon... Paal-joon! Mutta plarkit on nii-in hyviä. Ja plerveellisiä.
-Niin, kun ne sulavat suussa ja se rentouttaa. Ja rentoutuminen on terveellistä.


sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Pikkujoulu

- Plää! Plouluna me saadaan plaadaan plahvia ja pluklaata.
- Tämä on Pikkis-Joulu, hihittää Tittis.
- Piikkuuu-Jouluu! Ja plahvia ja herkkuja. Voidaan harjoitella iisoa joulua varten.

lauantai 28. elokuuta 2010

BloPlä

Nyt plää blägin tekeminen sujuu taas, pohtii Pikkis.
Plää, se on plopin, Tittis tarkentaa.
Mutta saadaan taas koko maailmalle-plää tietoa meistä, Pikkis iloitsee

Muutto-plää

Ollaan pollaan vähän muutettu puutettu viime aikoina. Siksi ei olla ehditty kirjoittamaan kaikkea koko ajan. Mutta-plää kyllä ollaankin sitten eri paikassa, plää. Ii-ihan eri paikassa!

torstai 12. elokuuta 2010

Donitsien siivous


- Plää! Ja muka pluka ollaan laiskoja plaiskoja, kun ei olla kirjoitettu. Mutta ei olla plaiskoja, kun ollaan seikkailtu, Tittis touhuaa.

- Ja plää-kiire tulee, kun seikkailee-peikkailee! Nyt me sitten siivotaan, plää!

- Niinplä! Me siivotaan dooniitseja - donitsejaa-aa, Tittis ulvoo kuono pystyssä.

- Donitsit-plonitsit koostuvat reiästä, Pikkis selittää asiantuntevasti. - Ja loppu-poppu on tiikerinruokaa! Me syödään se tiikerinruoka pois ja jää vain puhtaita donitseja, plää.

- Ollaan hyviä siivoamaan, vaikka ei paljon muuten siivota kuin donitseja. Mutta siististi siivotaan-pliivotaan, Tittis huokaa silmät säihkyen. - Siististii-ii!

Leijona katselee tikrujen touhua ja nuoleskelee donitseja leijona-imullaan. Tittis kuiskaa sille

- Eikö olekin nii-iin hyviä, Jellis!

tiistai 17. helmikuuta 2009

Pikkutiikerit jatkavat bloggausta

Plää! Meillä on ollut vähän-plähän hiljaista täällä plägissä-blogissa, mutta ei me kyllä lopeteta ei.

Me tehtiin taas tii-ii-keripipareita! Tai ainakin yksi tehtiin, nii-ii! Mutta annettiin se Pilisille lahjaksi, hii-eeno pipari!

Tittis ja Pikkis sekä Leijona

torstai 6. joulukuuta 2007

AdventtiPlalenteri

Tikrut avaavat joulukalenteria (2)

- Meii-illä oon adventtikalenteri!

- Jouluplalenteripas, Pikkis korjaa. - Se on jouluplalenteri.

- Tärkeintä, että siellä on suklaata-pluklaata, huokaa Tittis onnellisena.

Tikrut avaavat joulukalenteria

- Meidän täytyy tarkkaan katsoa mikä luukku-pluukku tänään aukaistaan, Tittis pohtii.

- Kaikkia luukkuja ei saa avata joka päivä, Pikkis huokaa. - Muuten saataisiin tosi plaljon suklaata-pluklaata, hihi!

Tikrut avaavat joulukalenteria (3)

- Mutta nyt saadaan iihan soopivasti suklaata.

- Niin! Aina saadaan sopivasti kaikkea-plaikkea, Pikkis murahtaa Pikkutiikerin ystävyysmurahduksella.

- Ja jouluna-plouluna saadaan paa-aaljon ruokaa.

- Ja odottamiseksi täytyy olla adventti-plalenteri.

- Nii-in! Koska ploulu on myös uskovainen juhla, Tittis muistuttaa.

Mennään pussilla

Tikrujen pussimatka (3)

- Joskus meidän täytyy-pläytyy mennä Plisin luokse Pläidin luota, aloittaa Tittis.

- Ja silloin meitä ei saa kukaan nähdä, koska me ollaan salaisia, jatkaa Pikkis innoissaan.

- Me mennään pussilla, Tittis hihittää.

Tikrujen pussimatka (4)

- Sitten perillä me noustaan pussista oikealla kohdalla.

- Se on eteisessä-pleteisessä, hihi!

- Siitä on hyvä mennä muihin huoneisiin, koska se on kiinni kaikissa huoneissa-plää!

Tikrujen pussimatka

- Sitten me mennään taas sängyn päälle pelaamaan katsista ja katsomaan plautoja tiikerin kulmakatseella.

- Plää-ää!

Tiikeripiparit

Tikrujen piparinleivonta (3)

- Plää! Tiikerikakku on plikivanha keksintö, niin! Mutta me haluttiin viettää joulua ja tehtiin tii-iikeripipareita, niin. Plää-ä!

- Ja tiikeripliparit ovat siksi niitä, että me ollaan ne tehty. Ainakin me oltiin keittiössä! Ja plainettiin kaulunta-plaulinta alas pyllyllä.

- Ja piparit ovat tii-iikerin sileitä, plää!

Tikrujen piparinleivonta (5)

- Me paistettiin ne pluunissa, tai oikeastaan Plisi paistoi, koska me ei haluttu sulaa eikä palaa!

- Mutta niistä tuli melkein meidän värisiä, niin! Paitsi, ettei ollut raitoja. Mutta meillä on raitoja plaatikossa, niin. Koska meillä on niitä myynnissä.

Tikrujen piparinleivonta (2)

- Mutta nyt me syödään niitä Pukki-Poro-Hevosen kanssa!

- Ja Leijonan! Pukki-Poro-Hevonen on ollut kaapissa-plaapissa koko vuuodeen, mutta nyt se on taas tullut katsomaan meitä.

- Ja ehkä me saadaan, plää, ratsastaa sillä taas.

maanantai 12. marraskuuta 2007

Plisinpläivä

PlisinPläivä (4)

Hei! Niin, nii-in! Mekin juhlitaanpluhlitaan PlisinPläivää! Mee-eiidään Pliisiin!

Ja me tehtiin sille kortti-plortti ja hieeno kortti. Ja me laitettiin siihen raiitoja iihan ilmaiseksi, niin! Vaikka me on tehty niitä myyntiin! Tai ei me o tehty, hihi! Isi-Plisi on tehnyt meille, hihi!

PlisinPläivä (5)

Sitten tietenkin, me annettiin suklaata, koska me haluttiin syödä sitä. Niin! Ja Plisi antaa meille, koska me annettiin sille. Hyyvää suklaata!

Ja paljon hyyvää onnea ja PlisinPläivää kaikille pliseille ja niiden pikkutiikereille, niin!

lauantai 10. marraskuuta 2007

Hei me oltiin plajelulla

RattiTikrut

Kun me ei oo ehditty kirjoittamaan, plää! On pitänyt katsoa plautoja ja pleikkiä plaljon. Mutta plajelulla oltiin silti-plää.

Autoa ajetaan lentämällä. Kun Pikkis lentää ylös, niin autoplää kääntyy vasemplaan suuntaan.

- Mutta kun minä lee-ennän plylös, niin autoplää meneekin oikeaan suuntaan, pläpättää Tittis. - Koska tyttötiikerit tiieetää-ää oiikeaan suunnan hyvin. Niin!

- Ja me katsotaan tiikerin kulmakatseella mihin me ajetaan, kun muuten ei nähdä kuin toisemme, hihi, Pikkis veikistelee.

lauantai 25. elokuuta 2007

Me soitetaan ja textaillaan paljon


Me ollaan tosi sosiaalisia tikruja. Siksi me otetaan Pläidin tai Plisin puhelin ja soitetaan joka paikkaan, hihi! Ja kirjoitetaa-an paa-aaljon tekstiviestejä-plää.


Esimerkiksi kun Pläiti oli ulkomaassa, me tekstattiin. Pikkiksellä oli silloin synttäri-pynttärit. Ja Pläidillä on samaan aikaan, plää-ää!
 
Siellä ulkomaassa on varmaa tylsää, kun ei saa olla sisällä ja siksi me ollaan paljon sisämaassa, niinkuin Suomessa. Me tykätään olla sisällä, plä, plä, plä!
 
Mutta tykätään olla ulkonakin ja me ei mennä ulkomaahan, mutta mennään ulosplää täällä kotona. Vaikka kotona ei voi mennä ulos, mutta kodin viereen voi mennä, hihi!

 

Pläidille ulkomaahan laitetussa Tikrutextarissa luki, että: "Plääh..hhnnggh.. plämä on raskas pluhelin! Tittis varo, tassu on näpzzxfggddss.. Hihi! Plisi ei varmaan huomaa! Hei äiti, PLÄÄIITII!!! Me ollaan leikitty Leijonan kanssa katsista. Uusi leikki hihi. Ja me syötiin kilometrin toscakaku ja ii-iiso pizza. Nyt me mennään nukkumaan, kroohplääh! ... ... ..."

Plää Leijona sai raidat


Me plää laitettiin Leijonaa raitoja, hihi! Ajateltiin, että sillä olisi tiikerimpi olo. Meidän Plisi teki meille raitoja myyntiin ja me annettiin Leijonan kokeilla ilmaiseksi. Ensimmäinen raita on aina ilmainen, plää-ää!
 

Plää, ne raidat ei oikein pysy sen selässä. Niin! Vaikka me taitettiin hännän-plännän ympäri, mutta Leijonan ympäri ei taitettu. Kun olisi plollut liian pitkä raitaplää. Hä-plä-plä-plää! Niinkuin vyö sitten, eikä raidat kuulu niin.


Mutta Leijona kyllä jaksoi leikkiä meidän kanssa raidoilla. Joskus me leikitään sen kanssa katsista ja pörhistäkin, niin! Mutta me ei nyt kerrota mitä ne on, kun me kerrotaan se joskus. Niiplä! Sitten sinäkin voit leikkiä niitäplää.

torstai 9. elokuuta 2007

Plää julkkis-pulkkis



-Hei! Taas me halutaan kirjoittaa! Plää-ää!

-Niin! Me ollaan oltu vähän kesälomalla. Siksi ei plolla plehditty kirjoittamaan.

-Mutt nyt me vähän kirjoitetaan, koska kohta meidän täytyy tulla taas kotiin, vai mitä Tittis?

-Plää!



-Me tullaan meidän omalla "Tittiksen ja Pikkiksen formula yhdellä". Niin siinä lukee siellä edessäplää. Sellaisessa piiee-nessä valkoisessa rautalapussa. Se on niinkuin sen auton nimi.

-Plä, plä, plä ja meistä otetaan joskus valokuvia, kun me ajellaan. Kuviissa me ollaan niin kauniita. Plisi ottaa kuvia autosta sisältä pläin. Mutta onneksi tien vieressä on sellaisia harmaita linnunpönttöjä, mistä linnut joskus ottaa meistä kuvia.

-Niin plää! Ja samalla me aina vilkutetaan niille. Mutta Plisi ja Pläiti sanoo, että ne on toosi kalliita kuvia. Ei me olla vielä nähty niitä, kun niitä ei ole meillä kotona.

-Niin meistä otetaan kuvia, koska me oltiin radiossa.

-Plää-ää! Ja plää, vaikka me ei ihan oltukaan, niin ainakin meidän nimi sanottiin. Ja vaikka sitä ei erikseen sanottukaan, niin. Mutta tiikeri sanottiin! Plää-ää! Ja Plisi oli siellä ja sanoi "Pikkutiikeri" ja se on vähän sama kun me olisi oltu radiossa. Niin!

-Niin, plää! Ja me oo-ltiin kauu-nii-taa! Hihi! Mutta salaa, kun radioon ei voi nähdä, mutta kohta me taas laitetaan tänne lisää kuvia.

-Hei, hei!

-Plä, plä, plä, plää!

perjantai 27. heinäkuuta 2007

Me otetaan ihan miten vaan

Uniasento, plää tietenkin! Me nukutaan Pläidin kanssa.Ennen me nukuttiin sen selän alla, plä plä, mutta nyt me nukutaan asennossa sen vieressä, uniasennossa. Ja niitä on ainakin miljoona tsiljoona, hihi!


Ennen, kun me nukuttiin-plukuttiin Pläidin selän alla, me aina yöllä lähdettiin ryömimään ympäri, plä-plä-plä. Ja niin me vieläkin! Niin, hihi! Me mennään tyynyn alle ja jalkopäähän ja lattialle ja sängyn alle ja joka paikkaan, niin että kun Pläiti herää, se ihmettelee missä me ollaan. Kun me nukutaan, sen tietääplää siitä, että me tuhistaan unisesti ja mutristellaan suuta "nuuh-tuuh! Plä-pluts-plär-r-glup". Ja tiikerin syväunivaiheessa me kuorsataan"krooh-plääh, krooh-plääh...". Jos joku syö jotain jossain, niin me tietenkin herätään heti ja lennetään paikalle. Vii-uuh!

Leijona nukkuu meidän kanssa, mutta sillä on vain yksi uniasento. Pläidillä on kaksi, siis toisella kyljellä ja sitten vielä toisella. Isi sanoo sille illalla, että "hyvää yötä ja ota vaikka kaksi" ja meille, että "ottakaa vaikka kuinka monta". Ja siihen me sitten vastataan "Me otetaan ihan miten vaan, hihi!

torstai 26. heinäkuuta 2007

Autolla kielometsässä

Tiikerit plähti metsplään, tintan tantan pläl läl lei! Tiikerit plähti metsään... Plää!

Me mentiin poimimaan kukkia. Kukkia on metsässä, mutta sittenplä kun niitä poimitaan osa on metsässä plää ja osa on kotona plää.



Koska me ollaan pieniä-plä, me lennettiin koor-kealle puuhun katsomaan missä niitä kukkia piileskelee. Niitä oli maassa hihi! Sitten me lennettiin takaisin maahan. Niin!

Niin, me osataan lentää! Me tehdään silmukoita ja syöksyjä ja singahdetaan takaisin ylös, nii-iin korkealle kuin Plisin käsi ylettyy. Me laskeudutaan pylly edellä suoraan alaspäin, vähän kuin avaruuspläketti kuuhun. Ja laskeutuessa täytyy aina välillä painaa turpa kohti maata ja kastoa mihin on menossa. Yleensä Pläidin kämmenelle, onneksi. Viimeinen vaihe on jousto, kun pylly osuu maahan. 

Pikkis odotti auton luona, kun Tittis vielä poimi plieloja tai kieloja. 


Tittis löysi paal-jon kukkia ja toi ne kotiin. Ne on hienoja ja tuoksuu hyvälle! Me syödään ne kotona, paitsi että Plisi ja Pläiti sanoo, ettei niitä saa syödä.

keskiviikko 25. heinäkuuta 2007

Meri-tiikerit uivat Sargassomeressä



Plää-ä! Hä-plä plä! Merimiesplhatut! Meillä on plaivahatut plä, hiee-not laivahatut! Plisi teki meille sellaiset karkkipaperista. Onpa hyvä materiaali, hihi!



Tässä me ollaan Sargassomerellä Helsingin lähellä, hihi. Taivassalon Helsingin, se on eri Helsinki kuin se toinen Helsinki. Katso vaikka kartastaplä! Isoo vesii ja ihan sininen. Mutta ei päästy uimaan täällä. Sitten me sanottiin, että halutaan uida kotona ammeessa.


Joskus meidän täytyy mennä pyyhkeeseen, jos me ollaan märkiä. Ja me ollaan joskus märkiä, jos me ollaan kylvetty. Pläiti sanoo, että kylvyssä tulee puhtaaksi, mutta me tiedetään, että siellä tulee märäksi. Silloin täytyy varoa, ettei homehdu, varsinkaan kesällä. Koska meillä on hieno turkki ja sitä täytyy hoitaa hyvin, että lento-ominaisuudet säilyvät, hihi!